Kennelpiiri siirtyi sähköiseen tiedottamiseen

Kennelpiiri on luopunut tiedotelehden tekemisestä totutussa laajuudessa. Jatkossa lehti ilmestyy kerran vuodessa touko-kesäkuussa. Lehdessä julkaistaan pääosin vuosikokousasiat sekä jotain muita ajankohtaista asioita. Tämä lehti postitetaan jäsenyhdistysten puheenjohtajille ja sihteereille, lehden saavat myös kennelpiirin toimihenkilöt, yhteistyökumppanit sekä tiedotusvälineet.

Jäsenyhdistysten, toimihenkilöiden sekä yhteistyökumppaneiden tiedottaminen on siirtynyt sähköiseksi. Tiedotteita julkaistaan tällä sivulla nopeammalla aikataululla kuin on totuttu. Myös jaostot voivat lähettää ajankohtaisia asioita tiedotettavaksi. Kotisivun päivityksestä vastaa piirisihteeri sihteeri (at) pohjois-savon kennelpiiri.fi.

Tiedottaja Sari Holopainen, sariholopainen (at) hotmail.com
Sari on jäsenyhdistysten apuna kaikissa tiedotuksellisissa asioissa. Hänelle lähetetään myös koirakokeiden ja näyttelyiden tulokset, Sari huolehtii niiden välitettämisestä eteen päin lehdistölle sekä päivittää tuloksia Kennelpiirin facebook-sivustolle. Sari huolehtii myös koiriin liittyvästä tiedottamisesta lehdistöön sekä tiedotusvälineisiin päin.

Kennelpiiri on myös facebookissa, https://www.facebook.com/pohjoissavonkennelpiiri/

Jos teille tulee kysyttävää, olkaa rohkeasti yhteydessä!

OHJE Napakan tiedotteen tekemiseen löytyy TÄÄLTÄ.

.

TOKO-koulutuksia

Julkaistu 05.03.2015

Jatkokoulutus TOKO-koetoimitsijoille

2.5.2015, Kuopio, järj. Pohjois-Savon Kennelpiiri, kurssin joht. Katja Rautiainen, osm. 15 €, tilille Pohjois-Savon kennelpiiri FI48 4787 0010 0135 07/viite TOKO. Ilm. aj. 1.4.-30.4.2015 katja.rautiainen@dnainternet.net. Tied. sähköpostilla tai puhelimitse 044 751 9606 ark. klo ark. 17-20.

Vastaavan koetoimitsijan tulee olla Kennelliiton jäsen. Kortti uusitaan viiden vuoden välein yhdistyksen suosituksesta, mikäli

- vastaava koetoimitsija on toiminut virallisen tottelevaisuuskokeen vastaavana koetoimitsijana vähintään kolme kertaa kortin voimassaoloaikana
- vastaava koetoimitsija on osallistunut koetoimitsijalle suunnattuun jatkokoulutukseen vähintään kerran

Osa edellä mainituista velvoitteista voidaan korvata muulla aktiivisella toiminnalla esimerkiksi koetoimitsijana toimimisella. Tästä tehdään anomus kennelpiirille.

Jatkokoulutus TOKO-liikkeenohjaajille

9.5.2015, Kuopio, järj. Pohjois-Savon Kennelpiiri, osm. 15 € tilille Pohjois-Savon Kennelpiiri FI48 4787 0010 0135 07/viite TOKO. Ilm. aj. 1.4.-30.4.2015 katja.rautiainen@dnainternet.net. Tied. sähköpostilla tai  puhelimitse 044 751 9606, ark. klo 17-20.
 
Liikkeenohjaajan tulee olla Kennelliiton jäsen. Kortti uusitaan viiden vuoden välein, mikäli
- liikkeenohjaaja on toiminut virallisen tottelevaisuuskokeen liikkeenohjaajana vähintään kolme kertaa kortin voimassaoloaikana ja
- liikkeenohjaaja on osallistunut liikkeenohjaajille suunnattuun  jatkokoulutukseen vähintään kerran

Osa edellä mainituista velvoitteista voidaan korvata muulla aktiivisella toiminnalla, kuten kilpailemalla. Tästä tehdään anomus kennelpiirille.

Terveisin TOKO-vastaava Katja Rautiainen

Kennelpiirin sähköiset tiedotteet

Piirinmestaruuskokeet 2019

Lähetäthän tulokset sekä kuvan piirinmestarista tulemaan!

  • 15.-16.6. Leppävirta
    NOME-B 
    Mika Lappalainen    
  • 20.7. Kuopio VIC
    Tapio Pulkkinen    
  • 20.7. Kuopio VIC-R
    Tapio Pulkkinen    
  • 18.8. Kiuruvesi MEJÄ
    Tuula Svan    
  • 25.8. Kuopio TOKO
    Kaisa Poutanen    
  • 7.9. Kiuruvesi KAER (metsä)
    Timo Hakkarainen    
  • 21.9. Tervo LINT
    Juha Prinkkilä    
  • 22.9. Tervo LINT
    Juha Prinkkilä    
  • 22.8. Juva MÄAJ
    Mikko Lappalainen
  • 5.10. Siilinjärvi AJOK
    Janne Pellinen    
  • 6.10. Siilinjärvi AJOK
    Janne Pellinen     
  • 14.10. Kuopio BEAJ
    Lea Tuovinen     
  • 25.10. Lapinlahti HIRV
    Mika Juntunen    
  • 2.11. Kuopio DRAJ
    Harri Piiroinen     
  • 2.11. Iisalmi PK (PAHA)
    Mira Salminen     
  • 2.11. Kuopio RT
    Anna Klingenberg    
  • 3.11. Kuopio RT
    Anna Klingenberg    
  • 16.11. Suonenjoki KEAJ
    Seppo Ojala