AJANKOHTAISET TIEDOTTEET

Koetoimitsijoille ja koetoimikunnille suunnattu koulutus toteutui hyvin

Julkaistu 26.04.2023

Pohjois-Savon Kennelpiiri järjesti koetoimitsijoiden jatkokoulutustilaisuuden, joka oli suunnattu myös koetoimikunnille Kuopiossa Iso-Valkeisella tiistaina 25.4.2023. Paikalle saapui noin 130 henkilöä. Kouluttajana toimi Suomen Kennelliitosta, koe- ja kilpailutoimikunnan esittelijä Hannu Liedes. 

Koulutuksen aikana Hannu Liedes kävi läpi laajasti Kennelliiton eri koeohjeistuksia ja niissä tapahtuneita muutoksia, neuvoi kokeen anomista Omakoira-järjestelmään, esitteli Omakoira-app:n käyttöä sekä kertoi tulevaisuuden visioista, joista merkittävin tulee olemaan vuoden 2024 alussa voimaan tulevan Eläinten hyvinvointilain uudet määräykset. Näistä Kennelliitolta on tulossa ohjeistukset. 

Liedes muistutti kokeissa tapahtuvien henkilö- ja muiden muutosten ilmoittamisvelvollisuudesta Kennelpiiriin ja järjestelmiin/rotujärjestöön. Kokeiden siirtämiseen ja perumiseen Kennelliitolla on ohjeensa, joita tulee huolellisesti noudattaa. Hannu Liedes painotti koetoimitsijoiden ja ylituomareiden sitoutumisesta ottaessaan tehtävän vastaan. Tehtävä on sitova ja vain pätevästä syystä, Kennelliiton ohjeen mukaisesti, voi henkilövaihdoksen tehdä, tästä ilmoitetaan aina myös Kennelpiiriin, joka on kokeen myöntäjä ja jossa muutos aina hyväksytään. Kennelpiiri tekee sitten muutokset Omakoiraan. 

Kiitos Hannulle ja kaikille osallistujille! Jos teille tulee kysymyksiä, olkaa yhteydessä Kennelpiiriin tai Kennelliittoon!

Lisätiedot Pohjois-Savon kennelpiiri

Muuta huomioitavaa

Tapahtumakalenteri, omakoira 

Huolehtikaa, että Omakoira-palvelussa näkyy koetoimitsijapätevyytesi lajikohtaisesti. Jos tiedoissasi on puutteita, ole yhteydessä kennelpiiriin tai lajiliittoosi. Omakoira-palvelu peilaa kokeiden anomisen sekä kokeen tietojen muutoksen yhteydessä, että pätevyydet ovat voimassa.

Koetoimitsijapätevyyden voimassaolo

Vastaavan koetoimitsijan on osallistuttava hänelle suunnattuun jatkokoulutukseen säilyttääkseen pätevyytensä. Koetoimitsijan on noudatettava yleistä lainkuuliaisuutta sekä käyttäydyttävä muutoinkin asiallisesti. Hänen tulee osallistuessaan Kennelliiton alaiseen toimintaan noudattaa Kennelliiton tai lajiliittojen sääntöjä ja ohjeita.

Kennelpiirin ajankohtaiset tiedotteet